Inhoan venyttelyä! Tai siis...

Tin Man löytyi netistä... ja itsestä...

Koko kouluajan inhosin venyttelyä. Ensin avorivistöön, tam-tam. Sitten vielä hetki marssitaan paikoillaan, tam-tam. Tam-tam on se opettajan tamburiini. Voimistelutossujen kuluneet nahkaiset pohjat. Kinnaava voimistelupuku. Saliin pinttynyt hien haju. Ja sitten aloitetaan venytykset. Yyy-kaa-koo, yyy-kaa-koo.

Aina kävi samalla tavalla. Ennen kuin ehdin tajuta, että mitä lihasta tässä piti venyttää oltiin jo siirrytty toiselle puolelle. Vasen-kaa-koo. En saanut ikinä sormia lattiaan. That really was bullshit!

Kun liikuntatunnit jäivät, niin kaiken liikuntainhon lisäksi jäi myös venyttelyinho. 

Hirveän vaikea perustella itselle, että miksi pitäisi tehdä jotakin, joka sattuu ihan älyttömästi. Jotain joka nyt vaan ei onnistu. Jotain, joka näytti olevan suurimmalle osalle jotain ihan helppoa ja tavallista - ja joka nyt vaan ei ollut se mun juttu. Pärjäsin ihan hyvin ilmankin.

Kului liki kolmekymmentä vuotta viimeisistä tamburiinin kumahduksista. 

Jaa-a. Sitten piti ottaa lusikka kauniiseen käteen ja opetella rakastamaan sitä, mitä ennen inhosi.

Nyt 

• otan oppia koirastani, joka aina liikkeelle lähtiessään venyttelee. 
• uskon fysioterapeuttiani, joka kehottaa tekemään venyttelysarjan päivittäin.
• luotan shindo-ohjaajani ulkoisesti mitättömän näköisiin liikkeisiin kerta kerralta enemmän.

Lämmitän lihaksiani, huomioin kehoani, kiitän kaikkia pieniä edistysaskelia, jotka kertovat, että tämä kannattaa.

Olen oppinut, että venyttelyn ei tarvitse sattua aivan s---nasti. Että ei ole väärin, vaikka venytys tuntuu jossain ihan muualla kuin ohjeessa lukee. Tai että ei se ole huono asia. Varmasti se kiristys siellä jossain - korvan takana, vaikka kylkeä luulit venyttäväsi - kaipaa lempeää venymistä. Avainsanakseni olen löytänyt lempeyden. Olen oppinut - ainakin teoriassa - että voi olla ihan lempeä itselle. Että ei tarvitse olla venynyt heti kokonaan. Että useammin vähän on paljon parempi ja kivampi kuin 'heti-mulle-kaikki'.

Siinä sitä onkin oppia kerrakseen.
Kaikkea se selkärangan jäykistys opettaakin.