Bokashi-päiväkirjani, osa 4: Talvi ja bokashi, puolivuotiskatsaus

Pakkanen paukuttaa mittariin jatkuvasti uusia lukemia. Keittiössä hapattiämpärit täyttyvät tasaiseen tahtiin, milloin enemmän, milloin vähemmän - emännän keittiökunnosta riippuen. Bokashi on osa ihan tavallista perhearkea.

Bokashirutiinit


Kahdella itsetehdyllä ämpärikokonaisuudella on nyt selvitty puoli vuotta aivan mainiosti. Yksi ämpäripari täyttyy noin kolmessa viikossa. Joten silläaikaa toinen ehtii fermentoitua hyvin keittiön nurkassa. Ja tyhjennyksen jälkeen tuulettua kunnolla ulkona. Aiemmat Bokashi-tekstit löydät täältä.


Hapattiämpärien nesteet muistetaan lirautella viemäriin viimeistään siinä vaiheessa kun perheen herkkänenä-melkein teini alkaa valittaa ettei voi enää mennä keittiöön, kun siellä haisee. Hän on niin herkkä indikaattori, että kukaan muu ei ole siinä vaiheessa haistanut mitään. Nesteen tyhjennys, nopea tuuletus ja esikoinen voi taas olla keittiössäkin. Tällainen unohdus ei tapahdu usein - 'melkein teinin' äänekäs reaktio on hyvä muistuttaja...

Käytännöksi on muodostunut, että keittiön iltäsiivouksen yhteydessä, kun kaikki muut ovat nukkumassa, tyhjennän päiväkompostin hapattiämpäriin, ripottelen fermentoinnin käynnistävää rouhetta ja tiivistän...  Se on kyllä ihme miten paljon biojäte tiivistyy! Ja tietenkin lirutan mehut pois... myös siitä toisesta, fermentoitumisvaiheessa olevasta ämpäristä. Siis jos nyt yleensäkään suoritan mitään iltasiivousta... se vähän riippuu. Mutta eipä nipoteta...

Bokashi on helpompaa kuin normi-kompostointi


Mutta iltasiivous-hommasta ei kuulkaa tämä bokashi vie montaa minuuttia. Itseasiassa nyt on paljon helpompaa kuin ennen, jolloin piti käydä kippaamassa kompostiämpäri muutaman päivän välein pihan perällä olevaan maapallokompostoriin. Silloinkin kun oli pimeää, märkää, kylmää... Nyt on ulkokeikka noin kerran kuussa tai kolmessaviikossa. Ja askeliahan tässä lasketaan...

Jos olisin jaksavampi emäntä pilkkoisin kaiken pienemmäksi, se nopeuttaisi multaantumisprosessia huimasti - senhän sanoo maalaisjärkikin. Mutta eipä niuhoteta. Kaipa tässä näinkin ehditään... onhan kesään vielä aikaa.

Bokashi ja feng shui


Ainut mihin en ole ihan tyytyväinen, on se, etten ole keksinyt ämpäreille muuta paikkaa kuin ihan framilla. Eli useimmiten tiellä. Vaikka ovathan ne soreat sisustuselementit. Mutta jos piilottaisin ne kaappiin - unohtaisin ne varmasti saman tien. Esillä ollessa täyttö ja nesteen poisto hoituvat oheistoimintoina - niitä ei tarvitse mitenkään erikseen tehdä. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Tällaisella nyanssilla on suuri merkitys laiskan emännän keittiössä.

Täytyy vähän funtsia tuota keittiön feng shuita... Kesällä ulkoportaat oli näppärä paikka ja syksyllä eteisen taso menetteli... mutta nyt kun kaikki kolkat käyvät niin kylmiksi, on keittiö paras paikka. Mitäs siitä jos kaikissa joulukuvissa taustalla komeilee bokashiämpäri? Eihän se kerro muusta kuin tarkoituksenmukaisesta estetiikasta.

Multatehdas talvella


Nyt olisi kohta taas ämpärin tyhjennys ajankohtainen.  Tähän saakka ollaan tyhjennetty fermentoitunut biojäte maapallokompostoriin, sekoitettu vanhaan massaan, joka on ollut jo lähes valmista multaa (isoimmat klompsit ja munankuoret ovat vilkkuneet autokatoksen hämärässä, kun olen tyhjennyspuuhissa ollut) ja päälle on laitettu syksyn lehtiä tai multaa, nyt viimeaikoina kaupan pussista.



Mutta nyt mieleni on alkanut palaa uuteen kokeiluun. Olen näet lueskellut taas ahkerammin Bokasi-ryhmää Facebookissa. Sieltä olen bongannut uusia konsteja ja erilaisia tapoja toimia... ja nyt on herännyt halu tehdä multaa sisällä lämpimässä. Ai miksi vai? Pidät minua siis ihan pöpinä??! No siksi tietenkin, että näkisin miten homma etenee. Kesällä maahan piillotetut bokashit katosivat ihan itsekseen... tai sitten olin unohtanut minkä pensaan juurelle olin kätköni tehnyt. Perus oravakompleksi siis pitäisi nyt murtaa.

Huonoselkäisen multatehdas - suunnitelma


Suunnitelma on toteutusta vaille valmis.
  1. Hankin kolme kymmenen litran ämpäriä. Tai muuta sopivaa muoviastiaa.
  2. Laitan jokaisen ämpärin pohjalle munakennon kuivikkeeksi ja n. 10 cm ns. kaupan multaa, jota on jo hankittuna.
  3. Jaan yhden hapattiämpärin fermentoituneen sisällön kolmen ämpärin kesken. Ja vielä siten, että isoimmat klompsut laitan sinne viimeseen ämpäriin... jotta voin seurata vähän multaantumisen vauhtia.
  4. Sekoittelen massan sekaan niin paljon multaa, että ämpäriin jää kumminkin tilaa vielä 5 -10 cm:n pelkälle. multakerrokselle. Se toimii hajulukkona.
  5. Säilytän ämpäreitä jossain sellaisessa paikassa, jossa on ainakin +15° tai mieluummin enemmän  - siis kätevän miehen verstashan olisi paras, mutta... siihen liittyy tietyt riskit... kätevää miestä ei varmastikaan ämpärit häiritse... ellei hän satu näkemään niitä... (hmmm)
  6. Sitten odotan ja teen pistokokeita...
  7. Ja laadin raportin ;)
No. Saas nähdä. Bokashi-ryhmässä on raportoitu, että kymmenessä päivässä on vastaavassa multatehtaassa 'multaantuminen' tapahtunut - muiden paitsi munankuorien ja isojen sitrushedelmänkuorten kanssa. Odotukseni ovat siis korkealla.

Mutta miksi tällainen kiire äkkiä tehdä sitä multaa? No, kun vaan kiinnostaa niin paljon! Ja toiseksi, pitäähän kevätkylvöihin (jotka ajattelin alkaa jo helmikuulla) saada oikein voimallista multaa... vai pitikö niihin olla nimenomaan juuri sitä laihaa??? Taisi olla niin, mutta sama sen väliä !  :) Teen tän silti nyt. Tai ainakin ihan kohta.

Kompostimullasta kukonaskel kevääseen!  
Bokashista ei päivääkään! ...vai miten se meni?
Kuva pöllitty: hiekkaa.fi


Pari bokashi-vinkkiä


Tässä muutama note-to-self, bokashi-ryhmästä  ja omasta päästä...

Hapattiämpärin massan tiivistäminen:
  • vanha perunanuija tms
  • vanhan muovikassin pala, tai hedelmäpussi, joka on koko ajan ämpärissä (toimii siis käden suojana kun painelee biojätteen tiiviiksi)
  • vanha muovikansi... tai mikä vaan pahvi tai muovijätteen pala...
Muuta
  • kerää munankuoret johonkin erilliseen kuppiin, ja kun ne ovat siinä muutaman päivän kuivahtaneet, murentuvat helposti, käsin tai survimella -> jolloin 'häipyvät' helpommin bokashin sekaan.
  • Emma, oi emma... (EM-A)  - siihen ehkä pääsen seuraavalla kerralla... Liittykää nyt hyvät ihmiset siihen face-ryhmään jos haluatte hurahtaa kunnolla!
  • Ensimmäisestä ostetusta fermentointirouhesatsista on jäljellä vielä yli kolmannes. Vaikka on melassit hankittuna, niin taitaa mennä kyllä kesään ennen kuin alan omaa rouhetta väsäämään. Ja vaikka ryhmässä on paljon paljon yritys/erehdys ja kokeilumetodeilla hankittua kiintoisaa informaatiota. Valmis rouhe on siisti ja selkeä, helppo ja huoleton vaihtoehto - kätevä mieskin osaa käyttää tarpeen vaatiessa...


Bokashi - Kompostointimenetelmä, jossa biojäte hapatetaan, 'fermentoidaan', tietyn valmiin mikrobikannan avulla, niin että siitä syntyy nopeasti (muutamassa viikossa) ravinteikasta multaa. On siis alunperin japanilainen juttu, joka on nyt rantautumassa huimaa vauhtia Suomeen.

Kommentit