Domestic goddess, part 1: Keksin ite kymppikeksin

 

Sekosin taas.
Tällä kertaa piparkakuista.

Annoin lapselleni kymmenvuotislahjaksi kirjaimien mallisia piparimuotteja. Purkki on korea, mutta muotit ihan paskoja. Suoraan sanottuna. Note to self. Älä osta halpaa ja kuvittele että se toimis niinku pitää.

Koska nyt ei todellakaan ole joulu - niin ohjelmassa on vaaleita piparkakkuja. Tämä suunnitelma tehtiin siis ennen kuin muottien taso oli selvä. Googlattu 'randomisti' muutamia ohjeita vaaleista piparkakuista ja muodostettu mielikuva siitä mikä hommassa on oleellista. Näytti siltä, että sellainen perus piirakanpohjataikina oli niinko noin sama kuin vaaleapiparitaikina. No problem, sellainenhan tekeytyy hetkessä. Jätetään pois kaikki turhat hienoudet, ja keskitytään oleellisiin ainesosiin.

Jossakin takaraivon tasolla kuitenkin iti epäily kokeilun onnistumisesta. Kun isossa marketissa näin pakastealtaassa uivan ihan perinteistä piparkakkutaikinaa, en epäröinyt hetkeäkään. Tarrasin kiinni ja nostin ostoskoriini.

Onneksi.

Vaaleiden pipareiden leivonta oli osastoa 'ei menny niinko siinä ruotsinkielisessä kylässä'. Vaikka taikinaa oli kylmetetty ja se oli levännyt, vaikka olin kaulinnut taikinan leivinpaperin päällä - niin ei. Tuloksena oli vain ärräpäitä ja leivinpaperiin liimautunut taikinamöhnä.

Kaupan piparkakkutaikinaan voi aina luottaa. Se toimii kuin unelma.



Sitte innovoin  eli ihan ite keksin kymppikeksin.
Ettei vaalea taikina menis hukkaan.
Ne olikin juhlien succès.
Kaikki meni! Eikä piisannutkaan!
Saa kokeilla kotona!



Kymppikeksit

Tästä alkaa urani leipuriblogistina. Jippii!

Valmista piparkakkutaikinaa ja perusmurotaikinaa. Sitäkin saa valmiina, vaan ompa nopea pyöräyttää itekki. Kauli piparkakkutaikina ja lekkaa siitä soiroja ykkösiksi. Tee murotaikinasta palloja ja litistä ne ykkösten kylkiin. Paina pikkuinen piparitaikinan pallo vielä keskelle. Hiukan muuntelemalla voi tehdä vaikka etanakeksejä (kiitos Mimosa kun oivalsit!), vaikka lehtokotiloiden... ööö... hävitysriehaan? Ainakin Io-serkun synttäreillä nää olis kova sana.

The famous 'TEN' biscuits in making...

Perustaikina, joka löytyy selkeämmin kaikista oikeista leivontablogeista, tässä lähinnä muistilappuna itselleni, että osaan korjata tämän kerran mokat:


  1. Käytä sähkövatkainta koko ajan.
  2. 250g huoneen lämmössä pehmentynyttä voita (piilota astiakaappiin pehmenemään... muuten kätevä mies tuuppaa sen aina takaisin jääkaappiin) ja 3 dl sokeria  -> vaahdotetaan
  3. 2-3 munaa -> lisätään yksitellen, kun edellinen on vatkattu taikinaan
  4. 3 dl tai oliko se 6? Ei, kyllä se oli kolme... no, jotain siltä väliltä :) vehnäjauhoja + 1-2 tl leivinjauhetta +2 tl vaniljasokeria (En tiiä miksi sitä laitetaan melkein aina, kaikissa ohjeissa? Osaako joku kertoa?) -> sekoitetaan ensin keskenään ja sitten lisätään sekoittaen tehosekoittimella edelleen. Älä sekoita kumminkaan liikaa. Kuluu sähköä :)
  5. Valmis

Tästä satsista tuli tällä kertaa yksi marjapiirakanpohja ja tuhottomasti  makoisia keksejä.  Uuni 200 astetta. Keksit valmistuivat 5-7 minuutissa. Piirakanpohjan reunat kohosivat aikalailla... pitänee keventää leivinjauhekättä? Ja jauhomäärään pitää kiinnittää ehkä enemmän huomiota jatkossa...  Tää oli taas vähän tällasta Muppet Shown ruotsalaisen kokin puuhastelua...

Kymppikeksit katoavat jo suoraan kuormasta...

Muuta

Lisäksi Kymppi-juhlissa syötiin alun suolapalojen jälkeen aarrejahdista jahdattuja herkkuja, mummon tekemää pullaa, kaupan (kalliimpaa) mutakakkua ja oikeeta mansikkakermakaakkua. En muute oo ennen tehny syyskuussa oikeista mansikoista kakkua! Note to self: se on mahdollista! Ja vielä silleen, että olen noudattanut jotakuinkin ohjetta ja että kakku on ehtinyt 'vetäytyä' tai 'tasaantua' yön yli ennen kuorrutusta. Yleensähän täällä vedetään kaikki suoraan kuormasta... Mutta kaikenlaistahan sitä voi elämässä sattua. Jopa ohjeiden noudattamista.

Mutta nyt. Uh-huh. Nyt koko perhe ja joukko kymmenvuotiaita poikia on ähkyssä ja uuvuksissa. Juhlien sankarikin vastasi perinteiseen miltä nyt tuntuu -kysymykseen: - Tuntuu ihan kymmenenvuotiaalta. Kymppifiilis.


Ja mukana olivat ne joiden nimet löytyy tästä.
Kesän viimeinen kermakakku?

Kommentit