Joulutonttuilu lähti lapasesta

Tämä on tarina siitä, miten voi käydä kun innostuu...

Ensin piti vain hankkia pala tylliä ja kuminauhaa, jotta ihanaa prinsessakautta elävä siskontyttöni saisi vähän blingblingiä leikkeihinsä... ja kummipojalle pala kangasta merirosvoviitaksi... niin ja sitten vielä toisen siskon tytölle jotain... jotain pientä siis.

Ja sitten. Eurokankaassa se tapahtui. Sain järkyttävän #pinkkionihanaa -kohtauksen. Tylliä! Organzaa! Paljettinauhaa! Silkkinauhaa! AAAAAH! Vaaleanpunaistaaa!



Mikä oli tulos? Olen koko illan ja puolet yöstäkin istunut tylli- ja organzaMEREN keskellä ja huokaillut onnesta. Milloin olen viimeksi kokenut näin puhdasta onnea? Mahtaakohan siskontyttöni koskaan saada näitä missään muodossa itselleen???

Tämä on väriterapiaa minulle. Perheessäni ei tätä nykyä kukaan rakasta blingblingiä ja kirkkaita värejä. Harmaa, musta, tumma vihreäkin käy juuri ja juuri näille askeeteille esteetikoille.

Aloitan värkkäämisen organzaruusuista. Niistä tulee ihania! Pitäisiköhän tehdä pari ihan itsellekin?




1 päivä myöhemmin: Neula töihin!

Ompelukone ei toimi. Mutta ei hätää. Nopeastihan nuo suihkasee käsinkin. Neula töihin vaan!

Selkeä visio päässä. Kuluu hetki. Seuraava selkeä visio... Yrityksen ja erehdyksen tekniikalla. Kokeilua, tuumailua, mallailua. Ei suunnitelmaa edes kauppalistan kulmaan.  'Tämä on tällaista harjoittelua', kuten isäni sanoo melkein joka tilanteessa (esim. kun kahteen pekkaan koitettiin törkeän painavaa puuhellaa työntää, vetää, hilata ja vivuta tontin toiseen päähän ja keksiä järkevintä tapaa asian tekemiseen).

Saavutan kuitenkin yhden harmonisen hetken keittiönpöydän ympärillä. Äiti ja pojat istuvat kaikki ompelustensa äärellä. Kaikki pakotus ja uhkailu ovat olleet vaivan arvoisia. Ihanaa... muutaman minuutin, kunnes toisen käsityö lentää seinään (siksiköhän se ei ole koulussakaan edennyt ihan aikataulussa). Kohta toinenkin on paennut muihin puuhiin. Kätevä mies tulee tekemään voileipää... Minun teelmykseni saavat ensimmäiset rasvatahransa. Toivottavasti ensimmäisen monista. Nämä mekot tehdään elämää varten.



Jossain vaiheessa vaaleanpunaiset organzaruusut saavat tummemman hurmeen pinnalleen. Ihan hieno sävy, joka ei varmaankaan säväytä lahjan saajan äitiä. Paikkaan sormeni ja jatkan... Kenen idea oli värkätä näitä ruusuja?

2 päivää myöhemmin: Visio pitää!

Ompelukone toimii jälleen! (Piti oikein käydä ompelukoneliikkeessä ostamassa lisää silkkinauhaa ja säihkettä ja samalla katsella uusia koneita... se tehosi!)

Saumat muuten ovat oikeasti kestävämmät koneella tehtynä... ja onhan se hiukan nopsempaa kuin käsin. Oikea ompelun ilo heräsi - siitä on niin pitkästi kun viimeksi! Selkeä visio lopputuloksesta päivittyy koko ajan. Ihan niinkuin ajattelen puhuessani ja kirjoittaessani, niin myös suunnittelen tehdessäni. Ratkoja olisi nyt näppärä työväline, jos se vaan löytyisi jostakin. NTS: Hanki uusi ratkoja, jos aiot jatkaa näitä hommia! Ehkä muutaman mekon päästä olen keksinyt oikeat työtavat...

Visioni mekosta on, että

  1. sen täytyy olla ihana, 'ooh' ja 'aaah' efektin herättävä.
  2. sen täytyy olla leikittävä ja kestää kaikenlaista liikuntaa ja likaa.
  3. sen täytyy olla mukava päällä, ei hiertäviä saumoja ym.
  4. sen täytyy olla muunneltavissa.

Samat pointit sopivat myös merirosvon viittaan. Niinkin yksinkertaiseen laitokseen ilmaantuu ommellessa muutama rynkky. So what! Eivät haittaa, eivätkä vaikuta neljän kohdan listaan. Sitäpaitsi surutta ja silmämääräisesti ompelukoneella huristelu on puhdas nautinto!

Yllättävän moni asia on koneesta huolimatta parempi ommella käsin... Ja olisihan tässä matkan varrella ehkä voinut jotain harsiakin... Mutta siihen minulla kehittyi kammo jo kouluaikoina. Se on NIIN booring hommaa! Kuka jaksaa, oikeesti?

Huvitan lapsiani lapsuusmuistoillani, ja saan heidät taas samalla hetken ähertämään omien koulukäsitöittensä kimpussa. Tarinan ydin: Kehitin harsimiseen loistavan uuden tekniikan silloin kun olin itse kuudennella luokalla. Idea oli: (tadaa!) kaksipuoleinen teippi! Ommeltavat kappaleet eivät liukuneet pois paikoiltaan ja pääsi nopeasti surauttelaan saumat koneella.
No, en päässyt rikastumaan tälläkään keksinnölläni, sillä kävi ilmi, että teippi myöskin pysyi yllättävän hyvin ompeleen välissä. Ja se ei ollut kauhean käytännöllistä. Muulloin kuin partiomerkkien ompelussa.

3 päivää myöhemmin: Enemmän on sopivasti 

Ompeluksen ääreen on ihana palata. Tämä on niin ihana, ihana projekti, voi keskittyä vain tällaisien pienien päätösten tekemiseen... ja unohtaa isommat ongelmat. Pienetkin päätökset voivat olla kyllä välillä kauhean vaikeita. Minkäslaisen olkaimen oikein värkkäisin? Miten tuon asettelisin? Onkohan tää liian iso vai liian pieni? Sopiva? Vähitellen päätösten teko muuttuu helpommaksi. Näinkin pienellä asialla on oma välttämättömyytensä ja luonteensa. Muistelen sitä aikaa, kun itse piirtelin prinsessoita. Aina samalla tavalla ja aina samanlainen mekko. Prinsessamekossa vähemmän ei ole enemmän, vaan enemmän on sopivasti. Rusetteja, ruusuja ja kimallusta. Ah!


Toisen siskon pienelle työtölle kanssa mekko! Hetki ankaraa ajatustyötä ja komeroiden tonkimista. Mistä saisi sopivan aihion?? Neljän kohdan lista mielessä - mekon täytyy tuntua mukavalta päällä! Parin kokeilun jälkeen löytyi oikea idea.

Yksi poikien vanha T-paita sai saksi- ja ompelukone käsittelyn - ja voila, siinähän se on, mainio ja ihanan pehmeä aluspuku. Paitaan ommellaan loput tyllit, kimalletta ja pari rusettia sekä irroitettava organzahelma... Näppärää ja kätevää. Tällä tekniikalla olisi pitänyt lähteä liikkeelle heti alusta pitäen. Mutta 'tämä on tällaista harjoittelua' siis ihan rehellisesti harrastelijan puuhastelua. Siis, seuraavalla kerralla, muista poikien T-paidat, NTS!



Ties, jos vaikka pistäisin vielä joskus mekkopuodin pystyyn.
(No, kyllä sen tietää: en pistä).

Ilta pimenee ja yö saa... mutta minä tyttö se vaan värkkään.  Jossain vaiheessa ompelulanka rupesi koko ajan menemään solmuun. Ja sitten se meni ihan sotkuun. Ja sitten toisen mekon miehustaan tuli kauheita rynkkyjä. Ja paljetit evät enää pysyneet näpeissä. Ja sitten ei neulakaan enää mennyt langan silmään... Oli pakko luovuttaa...

4 päivää myöhemmin: Paljetit pelastavat

Aamulla ei meinannut päivä lähteä käyntiin. Kaikissa toimissa tuntui siltä, että kohta nukahdan... Kun sitten oli aika palata ompeluprojektin äärelle, virkistyin välittömästi. Edellisen yön rypyt piilotettiin uusien ruusujen ja rusettien alle. Illan umpisomut ja -kujat aukenivat kuin itsestään. Strategisiin paikkoihin suihkittiin neulalla ja langalla vielä muutamia paljettilumitähtiä. Jos olisin keksinyt jonkun fiksumman tavan kiinnittää niitä, niin olisin laittanut enemmänkin... Kuumaliimapistooli olisi voinut olla tässä hyvä!? NTS: hanki kuumaliimapistooli, jos aiot jatkaa satumekkojen tekemistä.

Sitten äkkiä tulikin valmista. Jotain isompiakin mokia on, mutta olkoon. Käsityön leima, you see. Ei kuitenkaan mitään mistä ei neulalla ja langalla selvittäisi. Nyt vielä pitäisi paketoida ja pistää tonttupostiin! Nyt tämä tätikin odottaa joulua...  ihanaa joulua...




Ihanaa - mainittu tässä kirjoituksessa 11 kertaa. Ihana pinkki sen tekee...


Kommentit