Maailmanpelastajat

Lapseni ei nuku. Istun katulampun kajon valaisemassa lastenhuoneessa kymmenvuotiaani sängyn reunalla. Maisema ulkona on kuin suoraan tuosta Ilon Wiklandin kuvituksesta, mutta illallla. Lunta puissa ja räystäillä, talot ystävällisesti hiukan kallellaan. Kodikas näky.- Äiti, miten kaikki maailman ongelmat saadaan ratkaistua? Nyt kun on niin isoja ongelmia... uhanalaisia eläimiä kuolee sukupuuttoon, hirveästi kaikkia saasteita, on niitä sotia, terroristeja, pakolaisia, köyhyyttä... Äiti miten, miten??

Kiitos luonto-ohjelmien, hyväntekeväisyys-spektaakkelien ja uutisten - kymmenvuotiaan maailmantuska on kaatanut kupin nurin. Uni ei  tule.

Miten sitä selittää, kun itselläkin on ihan sama huoli. Miten nämä kaikki ongelmat saadaan ratkaistua? Kuka ne osaa ratkaista? 'Sinä, lapseni ja sinun sukupolvesi. Me aikuiset olemme liian ahneita,  itsekkäitä, kyynisiä, tietämättömiä, ja ymmärtämättömiä...?' Whaaat?

'Ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikk' ei aina esille loista.'

Olen Eino Leinon ja Hymyilevän Apollon linjoilla. Vaikka teko olisi paha, sen vaikutin on ollut jokin muu kuin pahuus. Tähän on pakko uskoa. Kyllä kymmenvuotiaskin näkee, että harmeja syntyy kun ihmiset haluavat asioita toisista ja seurauksista välittämättä.

Nyt kun on mahdollista ottaa selvää helposti kaikesta - niin yhä enemmän on arjessa vaan pakko olla ajattelematta asioita. Kulkea kuin laput silmillä ja toimia seurauksista välittämättä.

Esimerkiksi tänään kaupassa: Ei tullut kauppakassia mukaan. Olen siis tiiviisti ajattelematta kun ostan muovipussin. Samoin kun pakkaan sipuleita siihen rapisevaan hedelmäpussiin. En ajattele mistä kana on peräisin, enkä edes kysy mistä ja milloin silakat on pyydetty. Suljen silmäni tarpeettomalta pakkausjätteeltä. En kyseenalaista mitään... Porissa sentään kerätään energiajätteet, muistelen. Mitenkäs Jyväskylässä??

Ei auta. Muoviahdistus iskee kuitenkin.

Kosmetiikasta ja vaatetuksesta valuu pesuveden mukana muovia meriin. Lisäksi sinne päätyy ne juuri ostamani muovikassit, hillopurnukat, hammasharjat ja kaikki muut muoviroskat ennemmin tai myöhemmin hiutumaan.  Ja merestä - planktonista pienen kierroksen kautta se sama pahuksen muovi päätyy lautaselleni ja siitä minuun ja lapsiini. Silkakkapihvit jäi melkein syömättä.
Sitten googlasin tarkemmin tätä energiajäteasiaa. Siinä siis poltetaan tavallisesti sekajätteeseen menevä polttamiseen soveltuva muovi. Sitten minä hengitän ne kasvihuonekaasupäästöt...
Kuka osaa ratkaista tämän ongelman?

Googlaillessani huomasin, että sattumoisin elämme juuri nyt valtakunnallista kampanjaviikkoa: Muoviton vaihtoehto! Kampanjassa haastetaan yhteisöjä ja yrityksiä vähentämään muovin käyttöä. Mukana on 11 yritystä! HALOO!!! Siis vasta! Herätkää pahvit! Tai muovit!

Vielä voi osallistua! K-kaupat, s-kaupat, liiterit, ikeat ja mitä näitä on??? Isot puljut, haloo! Olen kuluttaja - tuotteen loppukäyttäjä - ja en halua kantaa muovia kotiini ja siitä jonnekin jätepisteeseen, josta en edes tiedä minne se päätyy. Tai tiedän kyllä. Minuun se päätyy. Ja minusta taas kiertoon...

Saasteähky sosiaalisestamediasta

En ole muoviahdistukseni kanssa yksin. Sosiaalisessa mediassa kiertää kuvia ja videoita maailman merien tilasta. Pinterestissä näkee miten toiset osaavat tehdä tästä ahdistuksesta taidetta tai haute couturea. Me muut olemme vain ajattelematta ja heikoimpina hetkinä hukuttaudumme viihteeseen.

Muut ahdistukset, etunenässä ilmaston muutos, pakolaiskriisi, terroriuhka, Suomen talouspolitiikka ja oma pankkikriisi odottavat tuossa vuoroaan...
Kiitos luonto-ohjelmien, hyväntekeväisyys-spektaakkelien ja uutisten - minun maailmantuskani on kaatanut kuppini nurin. Kuka tämän kaiken oikeasti ratkaisee? Ja miten, miten?

Ehkäpä se uusi opetussuunnitelma vastaa juuri tähän tarpeeseen. Kasvattaa lapsistamme maailman pelastajia.

Silitän lapseni hiuksia ja kuiskaan korvaan:
- Kaikki on hyvin. Nuku vain. Huomenna on uusi päivä.
Sitten vain istun ja katselen satukirjamaisemaa kauan mietteissäni.